torstai 7. tammikuuta 2010

Vuoden ensimmäinen blogaus

Hieman harvakseltaan olen blogaillut ja tuskimpa tämä tahti tästä kauheasti kiihtyy tämänkään vuoden aikana. Valokuvablogauksen koitan aloittaa uudestaan, mutta tämäkin blogi säilynee, voin silloin tällöin laittaa kuulumisia ja kuvia meidän elämästä.

Tässä hieman jälkijunaan kuva meidän joulusta, nyt on jo kuusi ja muutkin koristeet laitettu pois, ikkunoissa on vielä valot, mutta ei muuta. Olohuoneen järjestyskin vaihtui, televisio siirtyi ikkunaan eteen, ainakin kesään asti.



Tytöt ovat nauttineet kovasti lumesta, etenkin pienet! Lomalla on ollut aikaa laskea pulkalla ja käydä luistelemassa, siitä kuvia seuraavalla kerralla.









Katselin tänään kuvia esikoisen Kiina-esitelmää varten ja tuli kova ikävä kotiin, Kiinaan. Vaikka asiat on täällä hyvin, niin silti huomaan ikävöiväni takaisin. Ja ehkä se ei ole paikka pelkästään, vaan kaipaan sitä elämää, mitä elimme siellä. Kaipaan kouluyhteisöä, expat-yhteisöä ja pientä suomiyhteisöämme. Täällä sitä jotenkin vaan kaikki on omissa koloissaan ja ihana kolo meilläkin on, mutta kai elämässä voisi muutakin olla? Kiinassa oli aina jotenkin jotain, mitä odottaa, juhlia, lomareissuja, säännöllisesti menin junalla Shanghaihin jne., täällä elämä on arkea, ilman sen kummempia odotuksia. Mutta kai se tästä...

17 kommenttia:

Päivi kirjoitti...

Jos vaikka aloitettaisiin arjen rikkominen suunnittelemalla niitä meidän juhlia. Pääsiäis-pileet? Euroviisu-gaala? Kesänkorkkaus?

Mrsme kirjoitti...

Pitäisi tosiaan tehdä asialle jotain! Pidetään suunnittelupäivä kunhan te palaudutte lämmöstä!

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Olen täällä taustalla hiljaa seurannut teidän Kiina-elämää ja nyt paluumuuttoa. Meidän perhe oli 2002-2005 eli kolme vuotta Sveitsissä ja ihan on sulla samat ajatukset paluumuutosta kuin minullakin aikanaa - jos totta puhutaan vasta viime syksy oli ensimmäinen syksy, että en potenut kauheaa Sveitsi-ikävää...enemmänkin se oli vain sellaista lievää haikeutta. Mun oli kans vaikeaa sopeutua takas kun arki oli todellakin niin "arkea" Kaikilla on Suomessa kiire töissä ja kotona eikä kellään tahdo olla aikaa kyläilyyn tai muuten yhteydenpitoon. Mä kans kaipasin ja kaipaan yhä sitä expat-yhteisöä ja suomiyhteisöä. Vielä ei ole mahdollisuutta ottaa ja lähteä uuteen reissuun, mutta olen melko varma, että jossain vaiheessa me vielä lähdetään! Oikein paljon tsemppiä Suomi-elämään!

jaana kirjoitti...

Ja täällä kans yksi. On ikävä. Ja vaikka kaikki on hyvin, niin siltikin kaipaan jotakin ja jonnekin. Kiina oli kyllä aikamoinen kokemus ja mahtavat muistot sieltä jäi.

Nyt on elämä mallillaan ja hyvältä tämäkin tuntuu. Lapset viihtyvät, työpaikka on loistava ja on ihana asua melkein maalla vasta remontoidussa kodissa.
On tämäkin aikasta ihanaa!

Mutta ehkä muutaman vuoden päästä kun lapset ovat maailmalla...,)

Mrsme kirjoitti...

Anonyymi, kiitos kommentista! Ehkä tekin vielä lähdette uudestaan, niin käy varmaan aika monille. Ja ehkä se munkin elämä helpottaa ajan kanssa...

Jaana, juuri noin! Joku Amerikan eläjä jossain kirjoitti, että kerran kun on muuttanut rapakon toiselle puolelle, niin aina on ikävä toiselle puolelle eli kun sitä palaa Suomeen, on ikävä muualle ja kun asuu muualla, niin on ikävä Suomeen. Mulla ei tosin Kiinassa ollut juurikaan ikävä Suomeen, mutta noinhan se ehkä kuitenkin menee. Mutta onko sitä sitten koskaan missään tyytyväinen? Täysin? No, ehkä pitää antaa vain itselle aikaa, vasta reilut 5kk ollaan täällä oltu.

Anonyymi kirjoitti...

Hei päätin kysyä tällä palstalla muiden expat puolisoiden kokemuksia puolison työnantajista.Oletteko kokeneet todella huonoa kohtelua?Esim. puoliso jäänyt ilman työtä,lasten opiskelut mitätöity,teitä loukattu?Toivoisin vertaistukea ja Suomeen palatessa kaikki ovat hajallaan ja aivan lähipiirissä(tuntemieni perheiden) tällaista ei ole tapahtunut.Kokemus on ollut karmea,ja ilman mitään syytä, ilmeisesti vain firman säästötavoitteissa on päätetty asioista.Kiitollinen kommenteista.

Päivi kirjoitti...

Itse kuvittelen, naivisti tosin, palaavani siihen samaan, mistä lähdimme. Toki tiedän jo kerran palanneena (vaikkakin vain vuoden poissaolon jälkeen), että kaikkien elämä on mennyt Suomessa eteenpäin, eikä kukaan ole ole kovin kiinnostunut siitä, mitä meille on ulkomailla tapahtunut.

Ehkä oma mielikuvani siitä, että palaan Suomeen siihen samaan, mistä lähdimme, johtuu siitä, että arkemme tulee olemaan sitä samaa työ- päiväkoti- arki- viikonloppu -hässäkkää, mitä se oli ennen Kiinaan muuttoa. Olisiko suurin ongelma sitten kuitenkin se, että kaikkia katselee paluun jälkeen niin uusin silmin, eikä vain sulata asioita entiseen tapaan.

En tiedä, mistä anonyymi löytäisi vertaistukea huonoon kohteluun, mutta ainakin täältä Shnaghaista on lähetty todella paljon expat- perheitä kotimaihinsa, ja osa mielestäni todella ikävälläkin tavalla. Firmojen säätötoimet taitavat koskea nykyään ihan yhtä kovalla kädellä perheitä Suomessa kuin ulkomaillakin. Määräaikainenkaan komennus ei takaa sitä, että työt jatkuisivat määräajan loppuun asti. Löytyisiköhän esim. Expatruim -lehden sivustoilta vastaavan kokeneita?

Anonyymi kirjoitti...

Hei Päivi, kiitos kommentistasi.Mekin olimme Shanghaissa(ehkä kuulumme siihen sakkiin,josta kerroit).Jos ko. lehteä pääsee lukemaan ilman jäsenyyttä,vierailen niillä sivuilla.Onneksi minulla on riittänyt töitä(kunhan terveys kestäisi).Keskeytyneet IB-yo -opinnot päättyivät nuoren osalta loistavasti Suomessa.Liisa

Anonyymi kirjoitti...

Haluaisin vielä lisätä ed. kommenttiini,että emme ole mikään luuseriperhe.Hankimme itse jatko-opiskelupaikan lapselle,parannuin vakavasta sairaudesta ja palasin työelämään.Shanghaissa olisin vonut elättää perheen omalla työlläni,minulle luvattiin työhaastattelussa työpaikkaIjos olisimme jääneet).Poikkeamat elämäsää on aina tehty,että avioimies olisi voinut palvella työnantajaansa.Nyt olen herännyt todellisuuteen. Meidän huono kohtelu tapahtui ennen lamaa.Toivon rohkeutta ja voimia kaikille Suomeen palanneille ja palaaville.Liisa

Anonyymi kirjoitti...

Hei Satu,

Olemme suunnittelemassa muuttoa Shanghaihin ja olen todella kiitollisena lueskellut blogiasi, se on antanut paljon tietoa käytännön asioista ja myös lasten kanssa siellä elämisestä. Meidän lapset ovat katselleet kuvia teidän lapsista ja saaneet siitä apua (tytär 6v sanoi ensin että lähtee kyllä käymään siellä mutta kouluun ei siellä aio mennä, Säteen koulukuvat katseltua alkoi jo vähän myöntyä että voisi sitä vaikka siellä koulussa ehkä käydäkin) Jos sinulla jaksua riittää niin kyselisin sinulta ihan henkkoht joitakin asioita. Minuun saa yhteyden kiitus@hig.se kautta. Terveisin Kirsi

Anonyymi kirjoitti...

Onko tämä blogi loppunut? Olisi mielenkiintoista kuulla, miten teillä menee Suomessa. Kaipaatteko vielä kovasti takaisin Kiinaan?

Anonyymi kirjoitti...

Huhuuuuuu??

Mrsme kirjoitti...

Lupaan, että ennen vuoden vaihdetta kerron vähän meidän kuulumisia :-)

Satu kirjoitti...

Täällä yksi paluumuuttaja ja kaipaisin vertaistukea. Elämä ja arki on aika lailla muuttunut 10 vuoden jälkeen täällä Suomessa. Pallo hukassa-olo jatkuvasti päällä. Kuinka olette Satu sopeutuneet? Toivottavasti palaat vielä kertomaan kuulumisia.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä teille kuuluu?

Mrsme kirjoitti...

Olen pahoillani, että blogi on jäänyt ihan retuperälle. En oikein osaa blogata ilman kuvia ja en ole kameraan koskenut viime kevään jälkeen, laturitkin on hukassa :-( Mutta nyt on alkanut tuntumaan siltä, että voisin taas alkaa blogaamaan ihan säännöllisesti.

1.5v ollaan nyt Suomessa oltu ja nyt alkaa olla kaikki aika kohdillaan. Ollaan siis kotiuduttu, mutta kyllä Kiinaan on usein kova ikävä!

minna kirjoitti...

Hiphei! Ihan sattumalta piiiitkääästä aikaa kurkkimassa, josko blogauskärpänen olisi puraissut:) Olisi kiva kuulla, mitä teidän perheelle kuuluu! Omalta osalta blogin pitäminen jäänyt, kun pojat aloittivat päiväkodissa vuosi sitten. Tuntuu, että ei ole mitään sanottavaa...

terv.Minna, kaksospoikien äiti:)