sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Marraskuu jo menossa

Olen ollut työssäoppimassa jo viisi viikkoa ihanassa pienehkössä kahvilassa ja ensi viikon lauantaina siellä alkaa jo joulutohinat, ihanaa! Pitää ottaa sitten joku päivä kamera mukaan ja näppäillä kauniita kuvia teidänkin ihasteltavaksi!

Kaikki on sujunut edelleen hienosti, vaikka kieltämättä on Kiina-ikävää ollut! Olen kaivannut erityisesti ihmisiä siellä, sellaista yhteisömäistä elämistä, sekä suomalaisten kanssa yhdessä touhuamista sekä erityisesti kansainvälisen koulun juttuja. Onneksi pääsin täydellisessä naisseurassa Tallinnaan muutama viikko sitten, huomasin, että kivaa voi olla täälläkin :-)

Koti ei ole vielä ihan valmis, tänään kyllä raivasin kirjastoksi kutsumaamme huonetta, sinne saisi ehkä jo matonkin lattialle! Vielä on jotain laatikoita siellä, mutta osa siirtynee kellariin ja seinänvierustat tyhjenevät. Tavoitehan oli, että jouluksi valmista!

Sami kävi syyslomalla isänsä luona tyttöjen kanssa mun ollessa töissä, siellä pääsivät nauttimaan mm. keinumisesta!






Joku lauantai Sami kävi tyttöjen kanssa mun työpaikalla kalakeitolla ja kävelivät lähistössä mun vielä tehdessä työvuoron loppuun.







Täältä minut löytää, kahvila Vatruskasta, kannattaa tulla joulun alla käymään, siellä aukeaa nimittäin 21.11. joulupiha ja pihalta löytyy mm. karuselli, jossa soi joululaulut, lisäksi paljon erilaisia myyntikojuja, kotakahvila, alpakkoja ja varmaan ponejakin, kahvilasta riisiäpuuroa ja erilaisia leivonnaisia. Varmasti mukava aloitus jouluun!